SAP Finug yhdistyksenä
SAP Finug on vuonna 1997 perustettu yhdistys, joka yhdistää SAP ohjelmistojen parissa työskentelevät organisaatiot. Olemme SAP asiakkaita ja käyttäjiä, SAP partnereita ja yhteistyöyrityksiä sekä itsenäisiä konsultteja jotka kaikki toimimme saman ohjelmiston käytön, implementoinnin ja myynnin parissa.
Yhdistys
Erilaiset näkökulmat SAP sovelluuksiin on vahvuutemme – käyttäjät kuulevat kokemuksia toisiltaan eri elinkaaren vaiheissa olevista järjestelmistä ja sovelluksen mukautuksesta vastaavat kumppanit mahdollistavat keskustelun eri vaihtoehdoista. Ennen kaikkea olemme joukko käyttäjäyrityksiä ja partnereita, jotka ovat kiinnostuneita saamaan SAP -käytöstä parhaan mahdollisen hyödyn irti. Tutustu yhdistyksen sääntöihin.
Hallitus
Yhdistyksen toimintaa johtaa hallitus, joka vastaa yhdistyksen hallinnosta, tiedottamisesta ja edunvalvonnasta sekä edustaa yhdistystä ulospäin. Hallitus vastaa myös pääsääntöisesti yhdistyksen järjestämien tilaisuuksien järjestämisestä tai koordinoinnista, tekemänsä ja vuosikokouksella hyväksyttämänsä vuosisuunnitelman mukaisesti. Työryhmätoiminnasta vastaa hallituksen erikseen kullekin työryhmälle nimeämät vetäjät.
Jäsenyys
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä juridinen yhteisö, joka on tehnyt lisenssisopimuksen SAP:n sovellusten käytöstä ja käyttää tai on ottamassa käyttöön sovelluksia. Kannattajajäsenyyden edellytyksenä on SAP:n sovellusten konsulttipartnerisuhde tai SAP:n sertifioima ohjelmistoyhteistyösuhde Suomessa. Kannattajajäseneksi voi liittyä myös ns. kolmas osapuoli, jolla on tiiviisti SAP:n liittyvä tuote. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenhakemukset.
Yhdistyksen hallitus 16.4.2024 - 4/2025
Puheenjohtaja:
Kari Halmela, Ahlstrom (Helsinki)
Varapuheenjohtaja:
Heikki Castrén, SOK (Sipoo)
Rahastonhoitaja:
Tanja Keränen, Wärtsilä (Turku)
Varsinaiset jäsenet:
Samuli Karhu, ABB (Helsinki)
Janne Nyyssönen, SOK (Helsinki)
Anna Siintola, LähiTapiola (Espoo)
Varajäsenet:
Satu Kaure, OP (Helsinki)
Marcus Blom, Sulzer (Espoo)
sekä
SAP yhteyshenkilö:
Nina Haiko, SAP Finland
Toiminnanjohtaja:
Aleksi Rustholkarhu, SAP Finug