Tulevan kevään aikana SAP Finug julkaisee liudan blogeja, joissa pääset tutustumaan tarkemmin hallituksemme kokoonpanoon. ”Hallitus tutuksi”- blogisarjan pääsee aloittamaan yksi hallituksen tuoreimmista jäsenistä, Janne Nyyssönen!

SAP FINUG Hallitus Tutuksi - Janne Nyyssönen

  • Nimi, firma, titteli, & rooli hallituksessa?

Janne Nyyssönen on nimi ja töissä olen SOK:lla Vallilan konttorilla – titteli on Enterprise Architech. Itse työ on pääasiallisesti sitä, että toimitusketjun hallinnan ja myymälätoimintojen alueella kokoan yhteen erilaisten ratkaisujen tarpeita ja niiden keskinäisiä riippuvuuksia. Tavoitteena on, että tarpeet ja tekeminen kohtaavat parhain päin. Päivät kuluvat liiketoiminta-, IT-johdon sekä asiatuntijoiden kanssa mm. portfolion erilaisia ihmeitä hämmästellessä.

SAP Finugin hallituksessa olen uutena jäsenenä tällä kaudella, ja näen oman roolini mm. integraatio- ja rajapintaosaamisen lisäksi  IT-ympäristöjen ja ekosysteemien parissa.

  • Miten ajauduit SAP maailmaan ja milloin kuulit ensimmäistä kertaa SAP Finugista?

Tutustuin SAP R/3-tuotteeseen 1997 ICL-datan leivissä, ja aloitin työskentelyn SAP R/3:n parissa seuraavan vuonna. Finug:sta kuulin heti SAP-uran alkupuolella jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Kollegan kutsumana lähdin mukaan erääseen SAP Finug:in tapahtumaan ja se jäikin mieleeni sangen positiivisena kokemuksena.

  • Teidän (firman) SAP tilanne? Mitä tuotetta ja mitä sillä tehdään? Onko teillä SAP tavoitteita tulevaisuudelle?

Tällä hetkellä meillä on käynnissä laaja implementointi ja sen valmistuessa kokonaisuudessaan meillä ajetaan SAP S/4 Hana Retail versiota logistiikan, hankinnan, valikoimanhallinnan sekä talouden alueella. Implementoinnissa käytetään “monen luukun taktiikkaa” ja partnereita meillä on tässä monta yhtä aikaa mukana, jonka olemme kokeneet erittäin hyödylliseksi.

  • Mielestäsi SAP ekosysteemin suurimmat hyödyt?

Ekosysteemiajattelun näen aivan oleellisena, sillä saamme selkänojaa ratkaisumallin laaja-alaisesta käytöstä ja tuesta. Vertaistukea on myös laveasti saatavilla, mm. toiminnallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja voimme keskustella niistä erilaisten firmojen kanssa kanssa, vaikka emme olisikaan samoilla toimialoilla.

  • Mitä näet SAPin tärkeimpinä kehityskohteina tulevaisuuden kannalta seuraavan viiden vuoden aikana? Millä olisi isoin vaikutus omaan työhösi?

Tarjonnan selkeyttäminen ehdottomasti. Työ on jo kertaalleen SAPilla tehty, ja tarjonnan refaktorointi olisi jälleen tarpeen. Nykytarjonta on hyvin laajaksi repeytynyt ja pitää olla todella syvällä “SAP scenessä”, jotta olisi tietoinen kaikista tarjolla olevista ratkaisuista. Tuotepaletin virtaviivaistaminen helpottaisi valintaa ja hankinnasta tulisi yksiselitteisempää. Tämä voisi olla jopa Finugille hieno mahdollisuus tuoda lisäarvoa jäsenistölle.

  • Mitä juuri sinä tuot SAP Finugin toimintaan mukaan hallituksen jäsenenä?

Olen kulkenut pitkähkön matkan SAP -yhteisössä. Kokemusta on kertynyt myös SAPin ulkopuolisten prosessien ja toimintojen yhteen sovittamisesta. Tätä haluan kertoa kaikille: ei ole enää monoliittisia systeemejä ja kaikki eivät ole niin mustavalkoista. SAP tulee aina olemaan vahva, mutta se ei ole enää “the one and only”.

Motivoituneille henkilöille yhdistyksissä on tarvetta jatkossakin, ja haluan auttaa muita näissä SAP piireissä löytämään motivaatiota verkostoitumaan ja lähteä mukaan toimintaan.