Jo yhdeksännen kerran järjestetty SAP Finugin #RACE-seminaari keräsi SAP-alan ammattilaisia yhteen teknologiamurroksen tilannekatsauksen ja muiden huikeiden puheenvuorojen merkeissä. Jätkäsaaren Clarion Hotellissa järjestetty tapahtuma keräsi yli kahdensadan vahvuisen yleisön, sekä ennätysmäisen määrän yhteistyökumppaneita paikalle. Hyvät esitykset, loistavat järjestelyt ja tehokasta verkostoitumista olivat monella päällimmäinen palaute. 

Mutta miksi #RACE2027? SAP ECC tuki on päättymässä, ja alan “kujanjuoksu” tätä päivämäärää kohti etenee koko ajan. Suomessa tilanne on jo hyvällä mallilla, sillä tämän tyyppiset tapahtumat ovat herättäneet monet tilanteeseen ajoissa. Yksi keynote-puhujista, Uwe Grigoleit, SAP, nosti tätä kansallista tilannetta ja mahtavaa “kisailutilannetajuamme” esille omassa puheenvuorossaan.

Aamupäivä oli ladattu täyteen kovilla puheenvuoroilla aina Uwen tulevaisuutta maalailevasta keynotesta, varsin käytännönläheisiin puheenvuoroihin SAP:n käyttöönotosta Vaisalalle. Tuija Väisänen Vaisalalta ja Antti Mokkila IBM Finlandilta avasivat todella teknologiaintensiivisen kokonaisuuden helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi puheenvuorossaan, ja tästä ropisikin palautekyselyssä seminaarin parhaat palautteet!

Aamupäivä viimeisteltiin perinteisellä #teknologiabarometri:lla, jonka pitivät tänä vuonna SAP Finugia edustanut & SOK:lla SAP-erikoistilannemiehenä toimiva Janne Nyyssönen, sekä SAP Finlandin Robert Wölker. Teknologiabarometrissa vuoden kovimmaksi kiinnostukseksi keuli “SAP BTP Integrations & Extensions” -talli, joka vielä pari vuotta sitten kiisi kaukana muiden aiheiden perässä. BTP on selvästi lyönyt itsensä läpi! Robert ja Janne pika-analysoivat, että koska tekoäly oli tippunut kärkisijalta tänä vuonna, niin monet ovat kovan hypetyksen jälkeen siirtyneet odottamaan käytännön sovelluksia ja hillinneet sitä kautta kiinnostustaan aiheeseen. Ehkä tekoäly palaa Joulen myötä kärkikahinoihin tulevaisuudessa…? 

Teknologiabarometrin jälkeen saatiin vielä kuulla tietoa Suomen SAP maailman hanautumisesta. SAP Finugin puolesta tietopohjaisen esityksenä Kari Pietiläinen Tietoevryltä oli selvittänyt pieteetillä tekemässään tutkimuksessa missä vaiheessa S/4HANA siirtymä Suomessa etenee, ja tulokset olivat erittäin valaisevia! Esitys oli sen verran syväluotsaava, että kaikkea ei voinut julkisesti koko kansalle kuuluttaa ja Kari sanoi mieluusti jatkavansa asiasta keskustelua eri tahojen kanssa, ja tämä aihe voisi olla myös erinomainen koppi opinnäytetyölle tai kandityölle. Opiskelijat hereille siis! 

Iltapäivällä maukkaan lounaan jälkeen kuultiin lisää käyttöönottoprojektien kuulumisia, kun Ram Meyyappan Cognizantilta kertoi heidän vaivattomasti S/4HANA migraatiopolustaan ja Capgeminin Mikko Vepsäläinen jatkoi heti perään Iveco Groupin kuulumisilla. Tällaisten käyttöönottotapausten esittely on ollut pitkään tapahtumien konkreettisinta antia monelle, ja esimerkkejä toivotaan jatkossakin lisää esityksiin. 

Päivän viimeinen puheenvuoro tuli astetta energisemmältä moottoriurheilijalta! Emma Kimiläinen tuli avaamaan hieman omaa mentaliteettiaan menetyksestä yleisölle. Tunnin puheenvuorosta tuli erittäin selväksi, että Emman polku menestykseen on ollut aina ylämäkeä, mutta asenteella on selvitty monesta haasteesta kuivin jaloin. Montaa erilaista moottoriajoneuvoa hurjapäisesti ohjannut Kimiläinen, sanoi että suomalaisella mentaliteetilla pääsee yleinsä aika pitkälle, kun vain jaksaa uskoa itseensä. Tämä ohje kaikille jääkaapin oveen muistiin. 

Päivälle saatiin vielä loppupuheenvuoron jälkeen arvoisensa päätös, kun vieraat ohjattiin harvinaisen laadukkaan tapaspöydän antimien ääreen Clarionin 16. kattokerrokseen. Kuohuvien juomien ja hyvän seuran kanssa monet kuittailivatkin tapahtuman olleen taas huippulaatuinen ja jatkoa odotetaan jo kovasti. 

Onneksi SAP Finugin tapahtumat eivät ole tältä erää loppumassa! Kesän loppuunmyyty SAP Finug Golfturnaus on jo horisontissa ja tapahtumat-sivullammekin jo täytettä tulevaisuutta varten. Syksylle kannattaa jo varata hieman omaa kaistaa kattavalle SAP-webinaarien sarjalle SAP:n sekä Finug kumppanijäsenten toteuttamana!

Kiitoksia kaikille #RACE2027-tapahtuman yhteistyökumppaneille sekä osallistujille. Hyvää kesää, ja tulevissa tapahtumissa nähdään! 

SAP Finug #RACE2027 28.5.2024 Kumppanit